Seurakunnan esineet inventoidaan ja luetteloidaan
Projektitutkija Hilla Nättilä on aloittanut seurakunnassamme esineinventoijana elokuun alussa.
Inventointiurakan taustalla on kirkkohallituksen määräys. Kirkkohallitus edellyttää seurakunnilta, että ne luetteloivat esineistönsä Basis-tietokantaohjelmaan vuoden 2024 loppuun mennessä.
Basikseen luetteloidaan kaikki kirkolliset esineet, kuten vaikkapa ehtoollisastiat ja kirkkotekstiilit. Myös muut arvokkaat, ei-kirkolliset esineet luetteloidaan, ja tällaisia esineitä ovat esimerkiksi taulut ja kattokruunut.
Seurakuntamme esineet ovat melko tyypillistä kirkollista esineistöä, jota tapaa eri seurakunnissa ympäri Suomen. Joihinkin harvinaisuuksiinkin Hilla on kirkossamme törmännyt, kuten surusauvoihin. Surusauvaa on ollut tapana jonkun lähiomaisen kantaa hautajaissaaton kärjessä.
Inventointeja on tehnyt aiemmin Museovirasto. Metodit ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet: esineet on ennen piirretty, mutta nykyään toimitaan sähköisesti ja Hillakin työskentelee pääosin tietokoneella. Inventointi on tarkoitus saada päätökseen lokakuun loppuun mennessä.
11.9.2024 09.19